Elämää pilvilinnoissa

Olen sitä mieltä, että kun päättää heittää menemään kaiken mitä elämässä on siihen totaalisen kyllästymisen pisteen saavuttamiseen asti ollut, takaisin ei ole enää paluuta. Jos sinä päätät heittää vanhan elämän menemään, niin se on sitten siinä ja sitten pitää seurata sydäntään loppuun asti eikä kääntyä takaisin prosessin puolivälissä. Tein päätöksen vuonna 2012, että muutan Italiaan opiskelemaan, luovun hyvästä työstäni, myyn omaisuuteni ja katson mitä tästä päähänpistosta seuraa. Tarkoituksena oli opiskella pari vuotta ja sen jälkeen etsiä hyvä työ, ehkä Suomesta, ehkä jostain muualta. Vaiheita oli siis kolme.
A: Muuta Italiaan
B: Opiskele
C: Valmistu ja hanki työ

Asuin kesällä kaksi kuukautta Suomessa ja keskityin pelkästään gradun kirjoittamiseen, koska tentit ovat pulkassa. Olen varannut valmistumisen joulukuulle ja gradusta puuttuu viimeinen silaus. Asunto Maurin kanssa tuli hankittua syyskuun alussa ja yhteinen elämä on ihanaa, ainakin näin kuukauden jälkeen. Tarvitsin kuitenkin vielä ruksin kohtaan työ. Ikuisena pilvilinnojen rakentajana olen alkanut haaveilemaan omasta bisneksestä. Haluan ostaa oman pikku töllin Toscanan maaseudulta ja perustaa sinne Bed and Breakfastin. Ensin se vaikutti saavuttamattomalta viattomalta pikku haaveilulta, mutta sitten aloin miettimään tosissani, että ihan mahdotonta se ei välttämättä olisi. Opiskeltuani kevään Toscanan alueen turismilakeja tajusin, että se ei sinänsä vaadi kovin hirveätä byrokratiarumbaa ja minulla voisi olla juuri oikeat eväät oman puljun perustamiseen. Syötin ideaa myös Maurille ja luonnollisesti pienen sopeutumisperiodin jälkeen se on alkanut lämmetä ajatukselle. Miksi ei? Se voisi itse jatkaa poliisinuraansa.
Eli minulla on jälleen uusi elämänprojekti, jossa on ihan uudet vaiheet.
A: Hanki työ hotellista/B&Bstä ja hanki käytännön kokemusta
B: Hanki talo
C: Aloita liiketoiminta

Olen jo edennyt pisteessä A. Laitoin summanmutikassa hakemuksia hotelleihin ja B&B:hin ja melko nopeasti tärppäsi. Olen nyt tehnyt muutaman päivän harjoittelua Firenzen keskustassa erään perheomisteisen hotellin respassa, josta käsin pyöritetään myös kolmea muuta perheen omistamaa hotellia. Opettelen pyörittämään hommaa omistajan silmin, koska toimin heidän apunaan sen ajan, kun yksi heistä on äitiyslomalla. Huomenna aloitan itsenäisesti ja toivon, että kaikki menee hyvin, koska tämä on myös itselleni näytön paikka. Haluan todistaa itselleni, että elämässä ei tarvitse vain haaveilla, vaan haaveista voi myös tehdä totta, jos vain näkee tarpeeksi vaivaa.

Olenko ikinä katunut tätä valintaa, että päätin jättää kaiken muun ja muuttaa Italiaan? Pieni paniikki on läsnä melko usein, mutta ikinä en ole valintojani katunut. Opittuani jotain olisi tehnyt asioita toisin, mutta jotkut asiat oppii ainoastaan kantapään kautta. Olen onnellisempi kuin ikinä Helsingissä asuessani. Minulla on ihana mies, asiat on suht hyvin ja kaikki ovet ovat jälleen kerran auki. Pieni paniikki saa ihmisen aina liikkeelle ja se on vain hyvä asia, se ajaa minua eteenpäin ja kohti uusia päähänpistoja.