Palasin tenttien päättymisen jälkeen Suomeen joksikin aikaa ja minusta tuntuu, että ilmapiiri siellä alkaa olemaan melko samaa tasoa. Epätoivo ja epävarmuus töistä on läsnä myös Suomessa ja minulla oli samanlainen fiilis täällä, kun aloitin opiskelut. Pikkuhiljaa tosin näyttäisi siltä, että Italiassa työttömyyden kasvu on saatu katkaistua ja uusia työpaikkoja on enemmän kuin ennen. Ilmapiiri on varautuneen toiveikas. Itse löysin töitä hotellista suhteellisen nopeasti ja sain soittoja muistakin paikoista. Sen sijaan, että lähettelisin CV:täni netissä ilmoitettuihin paikkoihin, päätin laittaa vähän satunnaisesti hakemuksiani yrityksiin, jotka minua kiinnostavat, koska tiedän että useat firmat eivät edes ilmoita avointa paikkaa. Onneksi olen tehnyt töitä vuosikaupalla eri maissa ja eri aloilla sekä puhun sujuvasti useita kieliä, muuten töiden löytyminen ei olisikaan ollut niin helppo nakki. Jos ei puhu sujuvaa Italiaa, sanoisin, että töiden löytäminen voi olla hyvin vaikea juttu, mutta Firenzessäkään ei ihan mahdotonta.
Nyt kun opinnot ovat ohi, olen miettinyt, että olisinko ollut valmis näkemään kaiken sen vaivan, jos olisin tiennyt mitä maisteritutkinnon tekeminen Italiassa vaatii. Itse opiskelin Firenzen yliopistossa, joka on julkinen yliopisto ja jos sinut hyväksytään sisään, sinun on toimitettava alkuperäiset ja virallisten kääntäjien tekemät käännökset aiemmista tutkinnoistasi, jotka sinun täytyy hyväksyttää myös Italian suurlähetystössä Suomessa. Sen lisäksi sinun täytyy hankkia maistraatista todistukset asuinpaikastasi ja jos olet kirjoilla perheesi luona, myös heidän asuinhistoriansa, omat sekä heidän tulonsa (mikäli olet kotona kirjoilla), kaikki täytyy käännättää virallisilla kääntäjillä, hyväksyttää suurlähetystössä ja toimittaa opintotoimistoon VUOSITTAIN, koska he määrittävät yliopistomaksusi näiden dokumenttien perusteella. Eli kaiken tämän byrokratiarumban keskellä, mitä minä mokasin? Ensinnäkin tullessani opiskelemaan en ollut käännättänyt ja todistanut oikeaksi lukiotodistustani, koska en ollut ymmärtänyt, että sekin vaaditaan, mikäli meinaan kirjoittautua yliopstoon. Tästä seurasi hirveä sähköposti- ja soittelukierros lukuisiin eri paikkoihin, mutta sain noin neljässä viikossa asian hoidettua ja teetettyä käännöksen. Toinen moka oli, etten muistanut, että asuintilanne pitää todistaa joka vuosi. Tästä seurasi hyvin samantapainen kaaos kuin lukiotodistusasiassa, koska minulle laitettiin automaattisesti korkein mahdollinen yliopistomaksu tuolle vuodelle. Sain asian hoidettua viime tipassa ja huolimatta sadan euron sakosta säästin säkillisen rahaa. Eli tarinan opetus on; ole huolellinen, vaikkakin siltikin todennäköisesti jossain vaiheessa joudut byrokratian pyörteensilmään. Näitä on paljon muitakin, mutta en viitsi kauhistuttaa enempää. Hyvä asia on, että Kelasta saa opintotukea samalla tavalla kuin Suomesta, mutta suosittelen, että silti kannattaa olla useampi tonni säästössä tai valmis ottamaan reilusti opintolainaa opintoja varten.
Oliko se silti sen arvoista? No oli. Olen syntymästressaaja ja olen repinyt hiuksia päästäni aina kun joku pieni vaikeus on tullut eteen, mutta aina niistä on selvitty. Jos olisin tiennyt ennen lähtöä kuinka usein joudun stressaamaan byrokratian takia, olisin varmaan jänistänyt, mutta onneksi olin autuaan tietämätön. Toisaalta, olisin osannut varautua paremmin kaikkeen, eikä minun olisi tarvinut selvitellä näitä asioita. Nyt on aika mukava tilanne elämässä. Olen tavannut ihmisen, jonka kanssa haluan olla, meillä on mukava koti, minulla on töitä hotellissa, jossa opin uutta joka päivä ja yksikään päivä ei ole ikinä samanlainen. Hoidan myös kahden muun hotellin varauksia, joten lankojen on pysyttävä käsissä. Työ on määräaikaista, mutta se on askel lähemmäs haavettani, eli oman B&B:n perustamista ja olen koko ajan varmempi, että se on sitä mitä haluan tehdä. Eli kaikki on ollut sen arvoista, että olen luopunut vakityöstäni, käyttänyt säästöni opiskeluun, nipistänyt elämisestä ja asumisen tasosta. Olen reissannut, nähnyt upeita paikkoja, juonut tynnyrikaupalla viiniä ja syönyt hyvää ruokaa. Olen saanut elämääni uusia upeita ihmisiä. Minulla on uusi elämä, mutta niinhän se on, että on luovuttava paljosta saadakseen paljon uutta. Italialaiset kysyvät minulta "Sei pazza?" (oletko hullu) kun kerron, että olen lähtenyt Suomesta, tuosta sosiaaliturvan luvatusta maasta kokeilemaan onneani Italiassa. Kai sitä täytyy olla vähän hullu selvitäkseen täällä.
